Bravida Finlandilla vahva kolmas vuosineljännes

Bravida-konserni julkaisi tänään neljännesvuosiraporttinsa heinä-syyskuulta 2024. Tässä tiedotteessa esitetään Q3:n avainluvut Bravida Finlandin ja Bravida-konsernin osalta. 

Uutiset

Bravida Finlandin vuoden kolmannen neljänneksen liikevaihto kasvoi vertailukauteen nähden 23,4 prosenttia ja oli 56,4 miljoonaa euroa. EBITA oli 2,88 miljoonaa euroa ja EBITA-marginaali oli 5,1 prosenttia. EBITA parani selkeästi vertailukauteen (1,11 miljoonaa euroa) nähden.

”Liikevaihto ja tulos olivat hyvällä tasolla. Tulokseemme vaikuttivat yrityskaupat, tarkka projektien hoito ja positiivinen kehitys service-liiketoiminnassa. Saatujen uusien tilausten määrä oli 39,4 miljoonaa euroa ja tilauskantamme oli 96,5 miljoonaa euroa. Ammattitaitoinen henkilökuntamme, asiakkaiden luottamus ja hyvä toiminta yhteistyökumppaneidemme kanssa on ollut ensiarvoisen tärkeää nykyisessä markkinaympäristössä. Kasvumme tuli vertailukaudella yritysostoista”, Bravida Finlandin toimitusjohtaja Marko Holopainen kertoo. 

Bravidassa uskotaan heikohkona jatkuvasta suhdannenäkymästä huolimatta palveluliiketoiminnan, korjausrakentamisen, hiljalleen virkoavan uudistuotannon, vihreän siirtymän sekä teollisuussektorin luovan mahdollisuuksia liiketoiminnan kehittämiseen.   

Bravida-konsernilla vahva kassavirta sekä merkittävästi parantunut kannattavuus Norjassa ja Suomessa

Bravida-konsernin liikevaihto pysyi ennallaan ja oli 6 575 miljoonaa Ruotsin kruunua (6 583), tilauskannan ollessa 16 610 miljoonaa Ruotsin kruunua (16 459). EBITA-marginaali laski ja oli 4,5 % (5,4).

”Kassavirta parani edelleen vuosineljänneksen aikana. On myös ilahduttavaa, että paransimme kannattavuuttamme Suomessa ja Norjassa samalla kun suuri osa Ruotsin liiketoiminnasta on pysynyt vakaana. Etelä-Ruotsin heikentyneen markkinatilanteen ja Tanskassa aiemmin ilmoitetun kehityksen vuoksi EBITA-marginaali kuitenkin laski edelliseen vuoteen verrattuna. Vuosineljänneksellä EBITA-marginaaliin vaikuttivat yhteensä 19 miljoonan Ruotsin kruunun kertaluonteiset kustannukset, jotka vastasivat 0,3 prosenttiyksikön marginaalia. Huolto- ja ylläpitopalveluiden kysyntä jatkuu hyvänä ja service-liiketoimintamme kasvoi vuosineljänneksen aikana kahdeksan prosenttia. 

Bravida-konsernin liikevaihto pysyi vuosineljänneksellä ennallaan urakointiprojektien haastavasta markkinatilanteesta huolimatta. Onnistuimme kompensoimaan menetettyjä urakointiprojekteja kasvaneella huolto- ja ylläpitopalveluiden myynnillä ja yritysostoilla. Orgaaninen kasvu oli odotetusti negatiivista. Heikentynyt urakointiliiketoiminnan tilauskertymä selittyy tiettyjen maantieteellisten alueiden heikentyneellä markkinatilanteella ja huolellisella projektien valinnalla. Asetamme katteen volyymin edelle ja haluamme välttää kannattamattomia projekteja tilauskannassamme.

Kuluneen vuoden aikana toteutettujen yritysostojen seurauksena liikevaihto Suomessa on kasvanut ja liiketoiminnan kannattavuus on parantunut merkittävästi. On erittäin positiivista, että liiketoiminnassa tehty määrätietoinen työ tuottaa tulosta ja näkyy parantuneena katteena urakointiliiketoiminnassa. 

Liiketoiminnan kassavirta on edelleen vahva ja parantunut merkittävästi vuoden 2023 kolmanteen neljännekseen verrattuna. Kassakonversio oli vaikuttavat 134 prosenttia. Nettovelan suhde käyttökatteeseen on 1,2, mikä antaa meille joustavuutta ja mahdollistaa kannattavan yritysostotoiminnan jatkumisen. Näemme edelleen hyviä mahdollisuuksia tehdä yritysostoja ja työskentelemme aktiivisesti useiden potentiaalisten ehdokkaiden kanssa. Tänä vuonna olemme tähän mennessä tehneet yhdeksän yritysostoa, joista kuusi Ruotsissa ja kolme Suomessa. Niiden kokonaisliikevaihto on noin 464 miljoonaa Ruotsin kruunua.

Lähestymme vastuullisuutta pitkäjänteisesti ja tavoitteenamme on olla vastuullinen toimittaja asiakkaillemme, hyvä työnantaja ja alan johtava toimija. Olen ylpeä siitä, että tekemällämme kovalla työllä on myönteinen vaikutus. Työtapaturmat ovat laskussa ja tapaturmataajuus (LTIFR) oli 5,9 (7,1). Ajoneuvokantamme sähköistyminen pienentää ilmastojalanjälkeämme, ja viimeisten 12 kuukauden aikana olemme vähentäneet ajoneuvojemme päästöjä 13 prosenttia ja vuoteen 2020 verrattuna 35 prosenttia suhteessa liikevaihtoon”, Bravidan konsernijohtaja Mattias Johansson sanoo.

Lue konsernin tulosraportti täältä https://www.bravida.fi/investors/ 

Lisätietoja:

Marko Holopainen
toimitusjohtaja, Bravida Finland Oy
p. 0400 458 158
marko.holopainen@bravida.fi